- Ajattele, tämä kuva on otettu Kaupinsaaressa kuusikymmentä vuotta sitten.
- Muistan sen retken. Meitä oli kolme poikaa ja teitä tyttöjä yhtä monta. Olimme
silloin kuudentoista vanhoja. Huomaatko, minä olin silloin jo taitava lettujen
paistaja. Kääntelin metrin korkeudessa ympäri.
- Helppoahan se oli kun lettupannu oli sidottu pitkään keppiin. Mutta huomaatko,
sinulla oli vielä silloin tukka tallella? Paistetaanko tänä iltana lettuja, minun
alkoi niin mieli tehdä niitä?
- Minä lähden keittiöön tekemään taikinan.
- Minä tulen mukaan, ei saata sinulta onnistua.
Vaimoni neuvoi ja minä sotkin taikina valmiiksi. Siitä tulee parempi, kun se vähän aikaa
seisoo. Illalla kahvin kanssa söimme letut ja aloimme katsoa TV:tä. Minä tiskasin vielä
lähtiessä astiat, ennen kuin palasin olohuoneeseen. Vaimoni oli nukahtanut nojatuoliin.
En herättänyt vaimoani vaan katsoin saksalaisen jännärin loppuun.
Ajatukseni palaavat vanhaan valokuvaan. Meillä on ollut pitkä yhteinen taival kuljettavana.
Pitäisi kai sanoa että on ollut myötä ja vastamäkeä. Minä en muista niitä vastamäkiä
olleen, kuin sairaudet. Elämä on antanut minulle hyvän rinnalla kulkevan vaimon.
Olemme saaneet kaksi lasta, neljä lastenlasta ja viidettä sukupolvea jo yhden. Nyt toivon vaimoni saavan hänellesopivat lääkkeet ja terveyden kohenevan, että pääsemme yhdessä ulos ja uimaankin.
